128 tulosta kirjoittajalle : kokoomusadmin
Timo A. Järvinen: Uusikaupunki – Yhteisten asioiden hoitoa kanteluin, kantein ja rikosilmoituksin
Luimme paikallislehdestä lauantaina, että kaupunginhallituksen demarijäsenet sekä vasemmistoliiton edustaja ovat tehneet kaupunginhallituksen puheenjohtajasta hallintokantelun. Juttu oli saanut sijansa jo oikein etusivulla. Mistä tässä on kysymys?
Timo A. Järvinen: Avoimen kuntapoliittisen keskustelun sietämätön vaikeus
Vaalien aikaan syksyllä 2012 facessa kysyttiin siihen suuntaan, että kuka ehdokkaista on valmis jatkamaan avointa keskustelua kuntalaisten kanssa, jos tulee valituksi valtuustoon. En mene muistinvaraisesti sanomaan ketkä nostivat kätensä, mutta koko joukko niitä oli. Itse olin mukana. Joukko on ollut varsin harva vaalien tuloksen jälkeen. Osaltani olen tehnyt parhaani tuomalla näkemyksiäni muiden tietoon.
Kokoomuksen valtuustoaloite myötätuulessa
Uuteenkaupunkiin kaavaillaan hyvinvointineuvolaa, mikä osaltaan täydentäisi kaupungin lapsiperheille tarjottavia palveluita. Hyvinvointineuvolan perustehtävä olisi edistää ja turvata lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, tarjoamalla tukea vanhemmuuteen ja koko perheen hyvinvointiin.
Hyvinvointineuvolan idea lähti liikkeelle Uudenkaupungin Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteesta. Aloitteen voit lukea allaolevasta linkistä:
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=727024463979479&id=519328204749107
Alla myös Uudenkaupungin Sanomien juttu aiheesta:
Ossi Nikula: Kelpaako Suomi tulevaisuuden suomalaiselle?
Arvioin ensimmäisessä kirjoituksessani toimintaympäristöä jossa elämme, vaikutamme ja johon lapsemme kasvavat. Miten houkuttelevana vaihtoehtona tulevaisuuden Suomi esittäytyy minulle sekä perheelleni ja mitkä ovat ne suurimmat haasteet joihin toivoisin tartuttavan pikaisesti.
Moni asia on ratkaistavissa. Kaikki ei ole omissa käsissämme, eikä näin ole ollut pitkään aikaan. Globaalissa taloudessa jylläävät suuret voimat ja pieni Suomi pienen Euroopan osana on monessa prosessia nyt ja tulevaisuudessa matkustajan roolissa. Fakta joka tulee hyväksyä ja oppia elämään sen kanssa. Olisiko yksilöllä edelleen mahdollisuuksia ...
Timo A. Järvinen: Uusikaupunki ja yrittämisen Via Dolorosa
Uudenkaupungin Yrittäjät ry saavutti kunniakkaan 80 vuoden taipaleen ja juhlisti saavutusta vuosijuhlassaan 6.9. Onnittelut tästä järjestöllisesti hienosta taipaleesta. Juhlan kunniaksi yhdistys julkaisi oman aviisin paikallislehden välissä, ja lähetti vahvoja terveisiä kaupungin päättäjien suuntaan.
Vahva startti syksyyn Uusi Aika –seminaarissa
Uudenkaupungin kokoomuslaiset palasivat joukolla kesänvietosta Vallilassa järjestetyssä seminaarissa. Osallistujia tilaisuudessa oli noin 40, mikä osoitti toimintamme olevan voimissaan ja huhut keskinäisestä kärhämöinnistämme vääriksi. Seminaarin ohjelma oli suunniteltu ukilaisten ja Varsinais-Suomen Kokoomuksen ”konttorin” yhteistyössä ja antoi kattavan ja mielenkiintoisen läpileikkauksen siitä, missä Kokoomus tällä hetkellä Varsinais-Suomessa ja Uudessakaupungissa menee.
Piiritoimisto eli ”konttori” haastoi paikalliset toimijat varsinkin viestinnässä, sisäisissä prosesseissa sekä edessä olevissa eduskunta- ja ...
Uusi Aika -seminaari kerää uusikaupunkilaiset Kokoomuksen jäsenet yhteen
Tilaisuuden järjestelyistä ja sisällöstä paikallisesti vastaava Seppo Nikula on tyytyväinen osallistujamäärään. Perjantai-iltapäivänä seminaariin oli ilmoittautunut jo 30 paikallista Kokoomus-vaikuttajaa ja jäsentä.
"Odotan, että tämä tilaisuus antaa meille kaikille hyvän startin edessä olevaan syksyyn vauhti sekä aktiviteetit kantavat vähintään ensi kevään eduskuntavaaleihin saakka", toteaa Seppo Nikula.
Seppo Nikula: Mainettaan parempi ukilainen kokoomus
Juuri päivitetyt Kokoomus Uusikaupunki –www-sivut syntyvät ajan tarpeesta. Jokaisella yhteisöllä, joka haluaa elää tässä päivässä, sellaiset pitää olla – ja ajan tasalla. Lisäksi tämän päivän yleinen tietotulva aikaansaa sen, että puolueen oma näkemys ei välttämättä tule julki sellaisena kuin mitä se itse haluaisi.
