128 tulosta kirjoittajalle : kokoomusadmin
Harri Blomqvist: Uusikaupunki voisi hyödyntää rantojaan
Uusikaupunki on paikka, missä paikallisen sanonnan mukaan meil o meri iha rannas! Pitää paikkansa. Rantaviivaa on paljon näin pienelle paikkakunnalle.
Seppo Nikula: Terveisiä katsomosta, osa 2
Toin yli kaksi kuukautta sitten (US 21.3.2020) esille huoleni demokratian kaventamisesta Uudenkaupungin kunnallisessa päätöksenteossa. Vastaukseksi sain rajuja hyökkäyksiä muutamalta keskeiseltä luottamushenkilöltä virkamiesten pysyteltyä asiassa hiljaa. Samanlaisen palautteen uhallakin jatkan mielestäni perustavaa laatua olevien epäkohtien esille ottamista seuraavassa.
Kaupungin tilinpäätös on perinteisesti valmistunut lautakuntien myötävaikutuksella niiden ottaessa kantaa oman toimialansa toiminnallisiin ja taloudellisiin tuloksiin ennen kaupunginhallituskäsittelyä. Kuluvana vuonna tilinpäätösasiakirja tuotiin lautakun...
Ulla-Maija Nikula: Nuorten keskustelupalvelujen turvaaminen koronavirusepidemian aikana
Nuorten mielenterveyshäiriöt ovat kasvaneet rajusti Suomessa viimeisten vuosien aikana. Masennus, ahdistuneisuus, pelot ja itsetuhoinen käyttäytyminen lisääntyvät hälyttävästi. Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset on huolissaan tästä kehityskulusta.
Ennen koronaviruspandemian alkua masennusoireista kärsi jopa 15 % nuorista ja ahdistuneisuutta ilmeni 10 prosentilla. Myös käytöshäiriöitä ja itsetuhoisuutta esiintyi noin 10-15 prosentilla nuorista. Rajoitustoimenpiteet, kuntouttavan toiminnan tilapäinen loppuminen ja tulevaisuuden epävarmuus eivät paranna tilannetta. Saamme tulevan syksyn aikana kuulla, miten nämä luvut ovat ...
Timo A. Järvinen: Koirien haukuntaa ja journalismia Uudenkaupungin Sanomissa
Toimittaja Adamsson (Täst vinkkelist 5.5.) pohtii kunnallista viestintää ja Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskushanketta.
Lähde ehdokkaaksi 2021 kuntavaaleihin
Kunnissa tehdään suomalaisten arkeen kaikkein suorimmin vaikuttavat päätökset. Koronakriisin jälkeen meitä odottaakin valtava hyvinvoinnin uudelleenrakennusurakka – nyt jos koskaan on tilausta näkemyksellisille ja vastuuntuntoisille päättäjille ja uusille ideoille. Haluatko olla mukana vaikuttamassa kotikuntasi tulevaisuuteen?
Lähde ehdokkaaksi Suomen tärkeimpiin vaaleihin.
Lue lisää täältä >>
Seppo Nikula: PÄÄTTÄJÄT KATSOMOON UKISSA
Korona-tilanne ajaa kunnat vauhdilla monessakin mielessä uuden eteen.
Tomi Salo: Miksei mitään tapahdu?
Kritiikkiä kaupunginhallitukselle, ja mielestäni aiheesta. Ryhmäpuheenvuoroni kaupunginvaltuustossa 2.3.2020.
Harri Blomqvist: Mietteitä Sihystä
Uuteenkaupunkiin suunniteltu uusi sivistys- ja hyvinvointikeskus on nostattanut niin tunteita kuin mielipiteitäkin, puolesta ja vastaan.
Kuntavaalisuunnitelmat etenevät
Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Ville Valkonen ja järjestöpäällikkö Krista Lahtinen vierailivat Ukissa viime keskiviikkona tavaten ukilaisia Kokoomuksen toimijoita.
Seppo Nikula: KOKOOMUSTA TARVITAAN UUDESSAKAUPUNGISSA
Nelivuotista valtuustokautta on tätä kirjoittaessani jäljellä tasan 16 kuukautta ja kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021.
