Timo A. Järvinen: Koirien haukuntaa ja journalismia Uudenkaupungin Sanomissa

Toimittaja Adamsson (Täst vinkkelist 5.5.) pohtii kunnallista viestintää ja Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskushanketta. Kirjoituksessa käsitellään hyvin tärkeää aihetta.

Toimittaja pohtii, miksi lehtien palstoilla oli niin kovaa räksytystä. Aasinsillan hän hakee ”naapurilehdestä”, jolla viitannee Vakka-Suomen Sanomiin. En enemmälti referoi häntä, jätän sen lehden säästäneille lukijoille. Hän joka tapauksessa esittää syväanalyysiä tehtäväksi siitä, miksi sihy-viestinnässä hänen mukaansa mentiin metsään.

Omasta vinkkelistäni pidän virheenä sitä, että kaupungin talousarvioissa on hylätty muutamaan kertaan esitys tiedottajan toimesta. On minusta selvää, että kaupungilla pitäisi olla ammattitaitoinen viestijä, joka laadukkaasti ja avoimesti osaisi kertoa kuntalaisille meneillään olevista hankkeista. Josko tämä tulevaisuudessa muuttuisi. Sihy-hankkeen ohjausryhmässä toin moneen kertaan esille sen, että viestinnällisesti hankkeen edistämisessä on toivomisen varaa. Olen aidosti harmissani siitä, että tämän seikan tärkeyttä ei virkamieskunnassa tavoitettu riittävällä tavalla.

Mutta kyllä asiassa on toinenkin puolensa.

Adamssonin kirjoitus paljastaa karulla tavalla sen, että paikkakunnan päälehden toimitus on jättänyt huomiotta kaiken sen laajan ja osallistavan työn, jolla hanketta on kaupungissa valmisteltu. Varmaankin lähes 150 kaupunkilaista on erilaisissa ryhmissä ja valiokunnissa osallistunut sihylle asetettavien vaatimusten pohdintaan ja hankkeen asiakirjojen sisällön tuotantoon. Sihystä on kerrottu parin vuoden aikana jokaisessa valtuuston kokouksessa laatien valmiita tiedotteita asiasta. Asiasta on järjestetty useita yleisölle suunnattuja tilaisuuksia, jossa kussakin on työn alle otettu jokin keskeinen teema, joka sihyssä halutaan edistää ja toteuttaa.

On aika lailla lehden oma valinta, että asiaa koskeva journalismi on jäänyt muutaman aktiivisen vastustajan lehtikirjoittelun varaan. Onko valinta ollut tietoinen? Tuskin, olenhan hankkeeseen myönteisesti suhtautuvana saanut myös kirjoituksiani läpi, mutta kieltämättä itsekään ei jaksa joka lehdestä omia juttujaan lukea.

Oireellista on se, että Adamsson jutussaan viittaa naapurilehteen. Kiusalliseksi viittauksen tekee se, että paikallinen plari on jättänyt useista lapasyötöistä huolimatta maalin tekemättä tyhjään verkkoon. Jos lehdellä olisi ollut tiedonvälityksellistä kunnianhimoa, sihystä olisi halutessaan saanut useita laadukkaita artikkeleita, jossa valotetaan sen hyviä puolia, heikkouksia, riskejä ja vahvuuksia. Ja kuullaan erilaisen kannan omaavia kaupunkilaisia, päättäjiä ja virkamiehiä. Kertaakaan emme ole saaneet lukea toimituksellisesti laadukasta juttua siitä, mitä kaikkea sivistys- ja hyvinvointikeskus voi myös tuoda kaupunkilaisille onnistuessaan. Sen sijasta lehti on luovuttanut muutamalle aktiiviselle sanankäyttäjälle tuomiopäivän pasuunan roolin.

En ota kantaa Adamssonin kysymykseen viimeisestä naurajasta. Sen sijaan totiseksi vetää se, että kaupunkimme paikallinen päälehti ylittää kovin usein riman siitä, missä sitä hädin tuskin on. Sinänsä on sympaattista, että saamme kolmesti viikossa kivoja juttuja kissoista, kukista ja teen virkistävyydestä. Tiedonvälityksellisestä näkökulmasta voi silti itseltään kysyä, minkälaisesta paikallislehdestä olen valmis maksamaan.