Tomi Salo: Elämää kuntavaaliehdokkaana ja valtuutettuna. Miltä se kaikki näytti ensikertalaisen silmin.

Tomi Salo

Kunnallispolitiikka. Pelkkä sanakin kuulostaa pölyttyneeltä. Onko se sitten sitä? ”Miten sä jaksat tapella ja vääntää olettamattomista asioista omalla vapaa-ajallasi” Näitä kysymyksiä olen saanut kuulla. Ja rehellisesti sanottuna, itsekin niin välillä ajatellut. Kuitenkin on niitä positiivisiakin puolia.

Valtuustokausi on päättymässä ja kuntavaalit on ihan nurkan takana. Monet ehkä miettivät ehdokkaaksi lähtöä. Miettivät varsinkin niitä vaaleja ja sitten tietysti sitä, mitä päättäjänä oleminen voisi tarkoittaa.  Niin tein minäkin tammikuussa 2017. Tässä kirjoituksessa kootusti ajatuksia siitä alkuvaiheesta, siitä mitä uskon monen juuri nyt miettivän. Lisäksi olen koonnut näkemyksiäni ja havaintojani kunnallisen päätöksenteon toiminnasta Uudessakaupungissa. Teksti ei ole kaiken kattava eikä kannanotto, vaan puhtaasti hyvin subjektiivinen näkemykseni siitä miten minä olen asiat kokenut, ymmärtänyt ja nähnyt. Ja myös siitä miltä kuntapolitiikka näytti kolmekymppisen ensikertalaisen silmin.

Tammikuussa 2017  puhelimeni soi tauotta, tai oli soinut jo muutaman kuukauden. Autotehtaan isot rekrytoinnit olivat jo käynnissä, joten jos jonkinmoista myyntimiestä ja -naista oli asialla. Yksi soittajista oli Seppo Nikula, arvostamani entinen esimieheni, joka ei myynyt mitään, periaatteessa. Hän tiedusteli kiinnostustani kunnallisvaaleihin myöhemmin keväällä. Kieltäydyin kohteliaasti kunniasta aikataulukiireisiin vedoten, sillä tiesin, että reilun kuukauden päästä olimme käynnistämässä Suomen sodan jälkeisen historian suurinta rekrytointikampanjaa. Se tulisi viemään aikaa. Seppo soitti uudelleen muutaman päivän kuluttua ja onnistui vakuuttamaan, että jokainen antaa sen panoksen minkä kykenee. Kuntapolitiikka ei ole kenenkään työ. Omat kiireeni eivät olleet mihinkään poistuneet, mutta ajatus kuitenkin kypsyi hiljalleen. Lopullisen päätöksenteon kanssa auttoi Mauri Kontu, syvästi arvostamani hänkin. Maurin kannustuksesta päätin lähteä ehdolle, tosin Maurin ajatuksissa puoluevalintani saattoi olla toinen…

Helmikuussa 2017 vaalit lähestyivät. Olimme Kokoomuksen porukalla ensimmäistä kertaa kasassa.  Minulla ei ollut juuri mitään kokemusta tai kosketusta kunnallispolitikkaan, saatikka vaaleista. Kaikki oli täysin uutta, mutta kokeneemmat konkarit kyllä jeesasivat. Toki piti olla itsekin kiinnostunut oppimaan. Kiireet työrintamalla jatkuivat samaan aikaan, joten ”kampanjointi” tulisi jäämään sosiaaliseen mediaan. Toki se oli minulle ihan luonnollista. Kukin tavallaan ja omissa kanavissaan. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Minulla ei ollut kokemusta menneestä, mutta aistin, että edeltävien vuosien tapahtumat (Kokoomus ja Pro Uki) olivat jättäneet haavoja auki. Toisaalta se asia ei minua kiinnostanut, ja rehellisesti sanottua ei kiinnosta vieläkään. Lähinnä tuntuu hölmöltä koko tapaus, vaikka taustoja en tunnekaan. Sittemmin valtuustokauden aikana on välillä huvittanut kun aikuiset ihmiset ovat kuin pikkulapsia ”mää en leiki noitten kanssa”. Valta ja kostonhimo tekee ihmiselle pahaa.

Huhtikuu 2017. Kampanjointi jäi tosiaan vähäiseksi. Kun päätin lähteä ehdokkaaksi, lupasin itselleni, että en aio yrittää olla kaikkien alojen asiantuntija, koska en sitä ole. Minua ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa kaikkien alojen asiantuntija. Mielipide voi kaikkeen olla, mutta asiantuntijuus on sitten toinen juttu. Tunnen itseni ja uskon tuntevani osaamiseni, vahvuuteni ja heikkouteni. En yritä olla jotain mitä en ole. Uskoin, että minulla on annettavaa, kun mietitään uutta Uuttakaupunkia uusien työpaikkojen myötä. Se tietysti edelleenkin vahvuuteni, mutta olenko pystynyt edistämään sitä: en mielestäni niin kuin olisin halunnut, mutta eihän kuntapolitiikka olekaan yksilölaji. Itse vaaleissa minulla ei ollut mitään äänimäärätavoitetta. En oikeastaan odottanut yhtään mitään. Minusta yhteisinä päättäjinä pitää olla parhaat ja yhteistyökykyisimmät ihmiset eri yhteiskunnan osa-aluilta, jos en siihen olisi kuulunut, niin hyvä niin. Joku oli parempi.

Lopputuloksena 111 ääntä. Itselleni se ei alkuun tuntunut miltään, mutta kun katsoin Kokoomuksen vaalivalvojaisissa kanssaehdokkaiden reaktioita, ymmärsin sen olevan kova luku ensikertalaiselle. Ryhmänä meille tuli turpaan, tai näin oletin, koska eihän minulla mitään odotuksia ollut myöskään puolueelle.  Kieltämättä oli järkytys Sepon tippuminen ulos valtuustosta. Se oli kova juttu. Olin työni puolesta nähnyt kuinka pyyteettömästi hän teki työtä paremman Uudenkaupungin eteen kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Sitä työtä, joka ei kaikille näy. Ihan samaa en ole nähnyt sen jälkeen.

Olin siis päässyt läpi vaaleissa. Edelleenkään en täysin ymmärtänyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin siinä uskossa, että tässä pelataan yhteiseen maaliin. Toki ymmärsin, että on puolueet ja niillä omat tavoitteet. Tuli toukokuu 2017 ja silloin totuus iski. Keskustelut paikkajaoista, jota toki seurasin vain sivusta. Olin ajatellut, että kuntapolitiikassa kaikki on suurin piirtein samalla puolella, vaikka näkemyseroja toki olisikin. Paskat! Vanhoja kaunoja, kostamisen kostamista, tulehtuneita välejä, vallan himoa ja taas kostoa. No, ehkä vähän kärjistetysti, mutta joltain tuon tyyppiseltä se tuntui ja näytti. Mietin aidosti mihin ihmeeseen olen lähtenyt ja pystyisikö vielä perääntymään.

Julkisuudessa meidänkin porukkaa syytettiin katkeraksi vaalitappion tai Walan äänimäärän vuoksi. Omalta osaltani voin sanoa, että ei ollut katkeruutta vaan aitoa hämmennystä siitä tavasta miten paikat jaettiin vastoin toimintatapoja, joita kaupungissa oli aiemmin noudatettu. No se on mennyttä, mutta nämä on juuri niitä juttuja, jotka vaikuttavat ihmisten innokkuuteen olla mukana päättämässä asioista. Tämän kun vallasta ja kostonhimosta humaltuneet kuntapolitiikan konkarit ymmärtäisivät, niin ei tarvitsisi niin paljon ihmetellä ”miksei kuntapolitiikka kiinnosta”.

Kesäkuussa sitten startattiin varsinainen työ valtuustossa.  Protokollat ja toimintatavat siinä sitten oppi ja oppii matkan varrella ja kokeneemmat kyllä auttaa, kunhan vauhtiin päästiin.

Tältä näytti ummikon silmin kuntavaaleihin lähteminen 4 vuotta sitten. Tämän tarkoitus ei ole pelotella, vaan toisaalta nostaa esiin niitä minun kokemiani kipupisteitä, joihin meistä jokainen voi vaikuttaa. Ja ennen kaikkia; ole sinä se, joka edistää parempaa yhteistyökulttuuria. Ja ole sinä se, joka tekee Uudestakaupungista entistä parempaa paikkaa asua ja yrittää. Se on oikeasti tärkeää ja palkitsevaa.

Toki vaikuttamista tapahtuu paljon valtuuston ulkopuolella. Lautakunnissa tehdään merkittävää ”näkymätöntä” työtä ja minusta tuntuu, että vaikuttaminen on jopa helpompaa sen kautta. Eli tavoite ei tarvitse olla valtuutettuna, lautakunnatkin on erinomainen paikka vaikuttaa!

Jos haluat vaikuttaa yhteisiin asioihin ja olla mukana päättämässä, niin kannustan ehdottomasti lähtemään ehdokkaaksi. Ei se aina helppoa ole, mutta loppujen lopuksi kuitenkin antoisaa.

Tässä joitakin yleisiä havaintoja menneeltä valtuustokaudelta sekä vinkkejä ehdokkuutta harkitseville:

Kuntapolitiikka vie kaiken aikasi

Tätä pohdin aika paljon itse, kun lupauduin ehdokkaaksi viime kerralla. Oma työ, perhe ja harrastukset. Siihen päälle vielä luottamustehtäviä. Ne ovat valintoja, mutta sanoisin, että kuntapolitiikka vie aikaa ihan niin paljon kuin siihen haluaa panostaa. Itse olen valtuutettu ja yhden lautakunnan jäsen. Sanoisin että minulla mene keskimäärin kuukaudessa aikaa: 1 valtuuston kokous + sitä edeltävä oman ryhmän kokous sekä 1 lautakunnan kokous. Tuo on siis minimissään. Se on sitten itsestä kiinni kuinka paljon haluaa ja on mahdollista panostaa. Jossain vaiheessa olen itse suorittanut tuon minimin ja jossain kohtaa pystynyt panostamaan vähän enemmän. Tiedän, että jotkut käyttävät kymmeniä tunteja kuukaudessa aikaa yhteisten asioiden hoitamiseen. Hatun nosto heille, mutta itse en siihen pystyisi.

Ryhmäpäätökset

Kun lupauduin ehdokkaaksi neljä vuotta sitten, ainut ehtoni oli, että saan ajatella omilla aivoillani ja tehdä päätökset itse. Se on kyllä ilahduttavasti toteutunut meidän ryhmässä. Kukaan koskaan ei ole minua painostanut. Toki meilläkin on monet päätökset yksimielisiä, mutta se ei johdu ”ryhmäkurista”, vaan luulenpa, että syy on ennemminkin siinä, että saman henkistä ja saman tyyppisesti asioista ajattelevat ovat päätyneet samaan ryhmään.

Avoimuus

Tätä olisin toivonut näkeväni enemmän. Valtuutetuilla toki on pääsy tietoon käsiksi koskien päätettäviä asioita, mutta se millä tavalla tiettyä asioita on valmisteltu, ei kyllä edistä luottamusta millään tasolla. Tämäkin pitäisi olla tunnistettu ongelma, ainakin siitä on puhuttu paljon. Kyse on siitä halutaanko sille tehdä jotain, vai hyväksytäänkö tällainen toiminta. Nykyinen hallitus ja valtuusto on sen hyväksynyt. Eteenpäin kohti avoimempaa päätöksentekoa, eikö vain!

Puolueen merkitys

Tämä on jännä juttu. Itselleni puolue ei ole mitenkään ”kaiken perusta”. Toki olen kokoomuslainen, mutta se edustaa minulle ideologiaa, johon helppo samaistua. Ei sen enempää. Joillekin puolue on paljon enemmän, ja sekin on ok.

Kuntapolitiikassa puolueen merkitys pitäisi olla toissijainen. On hyvä ja tarpeellista, että meillä on puolueet/ryhmät, mutta kyllä asioita kuntatasolla pitäisi pystyä katsomaan eri tavalla kuin valtakunnan politiikassa. Missään nimessä ei pitäisi olla ”hallitus – oppositio” -asetelmaa.  Uudessakaupungissa ehkä parhaiten omaa tietä on kulkenut ja ”oikeisto/vasemmisto -historiasta” poikennut on Pro Uki. Jokuhan on joskus kuvitellut heidän olevan porvari-puolue, mutta mennyt valtuustokausi on osoittanut, että he ovat uskaltaneet olla oma itsensä osana vasemmistoa. Vallanhimohan ei koskaan mene oman idelogian edelle, eihän?

Valtuustossa toimiminen

Viimeisen neljän vuoden aikana valtuusto on tehnyt lukuisia yksimielisiä päätöksiä. Isompana Sihyyn liittyvä päätös. Usein unohtuu, että ennen valtuustoa asioista on keskusteltu puolueiden omissa ryhmissä, hallitusryhmissä ja valtuustoryhmien kesken (tätä toivoisi tosin tapahtuvan enemmän). Eli useat ovat ”sovittu” ja selkeitä, usein kompromisseja, jo ennen valtuustoa, jossa ne sitten muodollisesti hyväksytään. On toki paljon asioita, joista äänestettiin ja muutettiin hallituksen päätöksiä. Näin demokratia toimii.

Henkilökohtaisesti ihmettelen kommentteja, joissa vaaditaan valtuustossa enemmän vastakkaisia mielipiteitä. Ikään kuin mitä enemmän ääntä, sen parempi. Pelkkä rähinä tai mölinä olisi jotenkin hyvä ja asioita edistävä toimintatapa. Minä en ole valtuustossa pitämässä itseäni esillä, vaan koittamassa ajaa niitä minulle tärkeitä asioita eteenpäin. Niihin viime kädessä vaikutetaan valtuustossa, mutta jos tiedän, että minulla ei ole enää siinä vaiheessa mahdollisuutta vaikuttaa päätöksen, niin miksi rähisisin turhaan.  Koska silloin minut huomataan? Äänestäjät huomaavat? Rähinää rähinän vuoksi, että voi ylpeästi sanoa olevansa eri mieltä. Minä en siihen suostu lähtemään. Jokainen toki valitsee omat toimintatapansa.

Sinun täytyy tietää kaikesta kaikki

Tästä joku voi olla eri mieltä, mutta mielestäni ei todellekaan tarvitse tietää kaikesta kaikkea!  Voin suoraan sanoa, että minulla ei ole esim. kovin tarkkaa käsitystä SOTE:sta eikä terveydenhuollosta yleensä. Se rehellisesti sanottuna ole minulle tärkein asia. Muuta tietevät siitä enemmän ja luotan siihen. Sen sijaan kaupungin kehittäminen nuorten aikuisten ja lapsiperheiden näkökulmasta kiinnostaa. Olenhan itsekin sitä kohderyhmää. Tämän vuoksi esim. tuleva Sihy on minulle henk.kohtaisesti tosi tärkeä hanke. Mutta taas kerran, en edes yritä esittää, että ymmärtäisin sen rakennustekniikasta jotain. Sen sijaan uskon ymmärtäväni jotain tulevaisuuden maailmasta ja työelämästä, johon koulut lapsiamme valmistaa.

Eli toki on hyvä ottaa asioista selvää, mutta ei tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntia. Ei sellaisia olekaan, vaikka osa niin kuvittelee. Ja kaikkein vaarallisinta on, jos kuvittelee itse olevansa kaikkien alojen asiantuntija ja käyttäytyy sen mukaan.

 

Tomi Salo
Kokoomuksen valtuustoryhmän 2. vpj


2 kommenttia kirjoitukseen "Tomi Salo: Elämää kuntavaaliehdokkaana ja valtuutettuna. Miltä se kaikki näytti ensikertalaisen silmin."

  • Hanna Ailio
    24.1.2021 (15:15)
    Vastaa

    Eikö ”Sote” kiinnosta? Näin ikäihmisenä Sote kiinnostaa .Ertyisesti tasapuolinen terveydenhoito? Todella ”eriarvoistavaa ” terveydenhoitoa yksityisetpörssiyhtiöt/osakkeenomistajat hoitavat meitä suomalaisia. Julkinen terveydenhoito on laitettu alas,valtion rahoitusta kunnille on on pienennetty,jotta pörssiyhtiöiden ”terveydenhoito” on tullut tilalle.Terveydenhoito on jakanut suomalaiset ”köyhille julkinen terveydenhoito ja työterveydenhoito tai vakuutukset alle 65v takaavat nopeamman ja paremman hoidon.Ja mitä tulee ”ikäihmisiin” yksityisen hoivalaitokset vievät ”vanhuksien rahat ja hoito on mitä on. Nämä asiat kyllä tulevissa kuntavaaleissa pitäisi kiinnostaa? Näin äänestäjänä ainakin kiinnostaa.

    • Tomi Salo
      24.1.2021 (15:56)
      Vastaa

      En sano, etteikö SOTE kiinosta. Se ei ole minulle tärkein asia, enkä ole kyseisen alan asiantuntija. Nykyvaltuutossa monella on minua paremmin asiasta tietoa ja varmasti kiinnostusta. Se on minusta parempi niin.


Kommentoi tätä blogikirjoitusta