Alex Stubbin kirje Kokoomuksen jäsenille

Hyvä Kokoomuksen jäsen,

Tätä kirjoittaessani istun autossa matkalla kohti Heinolaa, ajoimme juuri Lahden ohi. Tuli hyvä mieli muistaessani puoluekokouksen hyvän tunnelman.

Puoluekokouksen jälkeen on tapahtunut paljon. Tosiasiat on syytä tunnustaa: talouden tilanne on hyvin vaikea, eikä poliittinen tilannekaan ole helppo. Kokoomus on kuitenkin valmis menemään kohti uusia tavoitteita ja kääntämään uuden lehden puolueen historiassa.

Eduskuntavaaleihin on viisi kuukautta aikaa. Vaalitilanne on kutkuttava. Lähdemme gallupien mukaan takaa-ajoasemasta.

Asetan meille kaksi tavoitetta. Ensinnäkin haluan, että Suomi on viiden kuukauden kuluttua paremmassa kunnossa kuin nyt. Tämän eteen käännetään jokainen kivi. Haluan myös, että Kokoomus on vaali-iltana maan suurin puolue. Tämä edellyttää sitä, että entistä useampi suomalainen luottaa Kokoomukseen.

Tavoitteiden saavuttaminen tarkoittaa sitä, että me kaikki kokoomuslaiset teemme kovasti töitä. Lähdemme vaalikentille, tuemme ehdokkaitamme, osallistumme tapahtumiin, toimimme yhdessä. Muutoksen alkuun riittää yksi ihminen, mutta toteutukseen tarvitaan kokonainen joukkue.

Meillä kokoomuslaisilla on yhteinen näkemys siitä, millainen on parempi Suomi. Kaiken keskiössä on ihminen. Hyvinvointi luodaan työn ja yrittämisen, innovoimisen ja investoimisen, omistamisen ja onnistumisten kautta. Niihin pohjautuvat laadukas koulutus, toimiva terveydenhuolto ja hyvä hoiva. Vaalivoitto takaa sen, että saamme jatkossakin olla rakentamassa maailman parasta maata syntyä, elää ja kuolla.

Katse on vahvasti tulevaisuudessa. Kokoomus nojaa eteenpäin ja etsii niitä ratkaisuja, joita Suomi tarvitsee. Me emme märehdi menneitä tai etsi syyllisiä.

Meidän on myös tärkeää muistaa, että Kokoomus on juuri sellainen ja sen näköinen, millaiseksi me itse sen teemme. Me olemme Kokoomus. Me teemme tämän yhdessä.

Toivon teille kaikille hyvää loppusyksyä ja taistelumieltä!

Alex